selvennyksiä

Newsweekin kirjoituksen kohde

Kenen asialla Newsweek oikein oli Newsweekin äskeinen kohujuttu Suomen reserviläiskirjeestä herättää monia kysymyksiä. Ensimmäiset ovat tietenkin journalistisia. Miten voi arvostettu kansainvälinen laatulehti tehdä näin yksipuolisen jutun. Miksi ei Suomen viranomaisten uutisen mukaan kyseenalaisesta operaatiosta kysytä näiltä itseltään. Saksalainen Die Welt tyytyi pelkästään puolustusministeri Carl Haglundin haastatteluun.

En usko ollenkaan siihen, että Newsweek olisi ainakaan vielä vajonnut toimiman yksipuolisten, ulkopuolisten ja sensaatiohakuisten lähteiden varassa kuulematta varsinaisia asiantuntijoita tai asianosaisia. Mistä olikaan löytynyt nämä ainakin osin Moskovassa toimivat maanmiehemme.

Koko juttu olisi kaikessa haitallisuudessaan ymmärrettävämpi, jos lähteet olisi saatu googlaamalla, mutta miksi etsiä lähteitä vain Moskovasta toinen vielä asiantuntijana ja poliittisena toimijana esitetty. Vuoden 2014 EU- vaaleissa tämä Jon Hellevig sai peräti 286 ääntä.

Eräällä tavalla jutun voi ymmärtää jatkuvan uutisvirran tuotteena, jota korjaillaan päivän mittaa. Niin tapahtui tässäkin asiassa, ja Suomen puolustushallinnon näkemykset otettiin mukaan, ja samaa poistettiin lehden käyttämän asiantuntijan teksti.

Mutta jutun teknistä puolta ja sisältöäkin merkityksellisempää on pohtia sen syntytapaa ja sitä tietä motivaatiota. Ulkopoliittisen Istituutin (UPI:n) erikoistutkija Chary Salonius-Paternak vihjaisi jopa salaliittoon, Moskovan vaikutukseen haastateltavien valinnassa. Ei nyt sentään, mutta valintaanhan riittä jo asianomaisen toimittaja mieltymykset ja motiivit.

Isoin ja ainoa merkittävä kysymys, miksi lehti julkaisi sen sellaisenaan, vaikka haastateltavien joukko ei ollut aiheeseen nähden normaali. Syynä voi olla se, että se tyydytti lehden toiveita. Kun kirjeet yhdistettiin Suomen asemaan Ukrainan kriisissä, syntyi / tai jopa haluttiin antaa se kuva, että Suomen ja Venäjän väleissä on suurta ristiriitaa. Suomi näyttää nostavan siis profiiliaan. Näin ollen tämä voidaan panna osaksi lännen ja Venäjän välistä konfliktia.

Ja vaikka faktat sitten murenivatkin, ne oli helppo korjata, vahinko oli jo sattunut mutta ja tarkoitus oli toteutunut?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat