*

selvennyksiä

Joulukuun neljännen päivän olemus

 

Joulukuun neljäs minun muottini mukaan.

 

Koko hallitus menee viemään ensimmäisiä esityksiään. Juhlavasti in corpore, frakissa ainakin henkisesti; eivätkö luottaneet virkapostiin, vai tahtoivatko markeerata jotakin. Oli aikomus tuoda ne jo edellisenä perjantaina 30. marraskuuta. Mutta ei ehditty, kun eduskunnan puhemies Lundson lopetti istunnon, päästi eduskunnan viikonloppulomalle. Kokonaista 35 oli poissa jo ennen istunnon alussa, ja varmaan osa lähti saunaan vielä sen kestäessä. Tämä sai puhemiehen estämään turhan välikohtauksen, keskusteluahan piti välttää, kun sosialistien mietteistä hän ei oltu täysin varmoja. Kehtaavat vielä jälkeenkin päin syyttää puhemiestä siitä, ettei tämä ymmärtänyt itsenäistymistä. Ymmärsi hyvinkin, koska oli valittu tehtäväänsä juuri kyseisen suunnan äänillä.

Mutta neljäntenä joulukuuta onnistuu. Lähdetään suomalaiseen itsenäistymistapaan liikkeelle matalalla profiililla. Asiaa ei ole edes esityslistalla, josta on juuri alettu valtiolainan myöntämistä kassakirstun ollessa täysin tyhjä. Mutta ennenkuin keskustelu pääsee riidaksi ottaa puhemies puheenvuoron ja sanoo senaatin puheenjohtajalla olevan asiaa. Ja koko hallitus johtajansa jäljessä marssii saliin. Edustajat nousevat vaistomaisesti ylös, mutta ei sentään kaikki. Toinen puoli eli sosialidemokraatit istuvat kuin yhteisestä sopimuksesta, siksi etteivät tunnusta marraskuun 15. päivänä eduskunnan saaman vallan nojalla hallituksen oikeutta tuoda esityksiä. Puhemiehelle voivat esityksensä jättää ja puhemiehistö sitten katsoo, annetaanko ne eduskunnan esityksinä. Nämäkin annettiin eduskuntaan kiltisti ja nopeasti, mistä Kuusinen pääsi huomauttamaan ja seuraavana päivänä viides joulukuuta hän pitää suuren puheen hallitusmuodon valiokuntaan lähettämisen yhteydessä. Mutta yksi sosialisteista kunnioitti niin paljon hallitusvaltaa, että nousi kohteliaasti seisomaan. Jälkimaailma kertoo sen olleen Väinö Voionmaa, mutta hän ei ollut edes eduskunnan jäsen silloin, mutta oppinut mies kuitenkin eli Edvard Gylling,

Ilmoituasiana esitysten jättämisen varjolla

Ja sitten Svinhufvud aloittaa: Kunnioitettava hra puhemies, arvoisa eduskunta. Hallituksen puolesta on minulla kunnia antaa eduskunnalle seuraavat esitykset: n: o 1 Esitys Suomen Hallitusmuodoksi; n:o 2 Laiksi Suomen Hallitusmuodon perusteista; ja jne aina kuuteentoista saakka. - Onneksi ei sentään kolmeatoista, saatiin vähän enemmän, vaikkeivät ihan loogisessa järjestyksessä, mutta eihän sitä jälkipolvi huomaa.

Mutta tämä oli vasta alkua. Ikäänkuin tekosyy tuloomme, eihän nyt kukaan perustuslakipakettia voi väheksyä, mutta lisää oli tulossa, josta toinen puoli eduskuntaa tiesi ehkä vain huhuina. Svihufvud kun ei sosialisteihin luottanut eikä halunnut antaa heille mitään sijaa valmistelussa eikä edes käsittelyssä. Ja kun kohta numero 16: Kulkulaitosrahasto vuodelle 1917 (pahasti myöhässä) oli mainittu, jatkoi senaatin puheenjohtaja: ”Kun näiden esitysten joukossa on erikoisen tärkeitä muutoksia perustuslakien muutoksiksi mm ehdotus uudeksi hallitusmuodoksi Suomelle, pyydän tässä yhteydessä Suomen senaatin puolesta lausua seuraavaa:- ja sitten tulee tuo meidän itsenäisyysjulistuksemme, jonka julkiseen versioon lisättiin loppuun kehotus kansalaisille.

Pohjana marraskuun 15. päätös

Julistus ei olekaan kaiken alku, se ei julista aluksi uutta, vaan alkaa nojautumalla vanhaan. ”Suomen eduskunta on 15. päivänä viime marraskuuta, nojaten maan Hallitusmuodon 38 §:lään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen.

Tuota 1772 hallitusmuodon 38 pykälää, mitä tehdään hallitsijasuvun sammuessa, käytettiin olo- ja voimasuhteiden mukaa eri tarkoituksiin, sen perustella valittiin vuosi myöhemmin maalle kuningasta. Juridiikalla ei ketään hurmata, mutta voi olla vuorenvarma, että Svinhufvud esitti sen juhlavasti, kuten Tekla Hultin muistelmissaan kertoo. Ja sitten tulee keskeinen ilosanoma: ”Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen.” Ei voi suurvaltakaan tätä juhlavammin sanoa, vaikka tuo ilmaus ”sekä oikeuttavat että velvoittavat” onkin lainattu Yhdysvaltain perustuslaista, jossa se ei ole näin loistavasti muotoiltu. Mutta suomalainen ei sano mitään turhaan, hän aina tarkoitta jotakin. Mitähän E. N. Setälä tällä halusi sanoa: ensiksikin Suomi on omaperäisenä ja korkean tason saavuttaneena oikeutettu itsenäistymään. Mutta ei tässä kaikki: se on myöskin velvoitettu eromaan; siksi ettei bolshevismin paise leviäisi länteen ja sivistyskansana me itsenäistymällä teemme koko sivistyneelle maailmalle palveluksen. Sillä ”Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapauden kaipuu on nyt toteutettava: Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.” Me siis astumme rinnalle, emmekä vain joukkoon. Entisen pääministeri Paavo Lipposen EU:hun menokuvauksen mukaan: Me emme tulleet kylmästä, me tulimme pystypäin.

Luonnostekstin tekeminen oli luontevaa antaa E.N. Setälälle siksi että hän oli kielimies, mutta nämä kauneimmat sanat ”oikeus ja velvollisuus” sekä ”kohtalo omiin käsiin” eivät ole hänen eikä häntä avustaneiden, vaan ne näyttävät olleen aika yleisessä käytössä eli itsenäisyysjulistuksessa on mukana kansan panos, kuten demokraattiseen maahan sopiikin.

Itsenäisyysjulistus on siis kaikkea muuta kuin vaatimaton, vaikka jälkipolvi niin väittääkin. Mutta ei pateettinenkaan julistus Suomessa suosiota saisi. Oikeastaan voi kysyä, miksi sitä ei edes yhteiskuntaopin oppitunneilla käsitellä. Syyllistymmekö samaan vähättelyyn kuin tuolloin eduskunnassa istujat. Pieni juhlavuus ei tasavallassakaan ole pahitteeksi.

Kaikki päättyi kuitenkin 4.12. käsikirjoituksen mukaisesti -kunnes joulukuun kuudes toisi taas lisäyksen. Nyt neljäs joulukuuta puhemies vastasi juuri keskustelun välttämiseksi eduskunnan puolesta: ”Suomen kansan hartain toivo nykyisinä maailmanhistoriallisten tapausten aikana on päästä jokaisen itsetietoon kohonneen kansan valtiollisten pyrkimysten päämäärään: täysin itsenäiseksi kansaksi. Vilpittömällä tyydytyksellä on Teidän nyt tekemästänne ilmoituksesta havaita, että Hallitus on ryhtynyt ja edelleen tulee ryhtymään tarpeellisiin toimiin Suomen itsenäisyyden toteuttamiseksi.”

Itsenäistyminen on prosessi

Mutta itsenäistyminen on prosessi, jossa itsenäisyys kirkastuu ajan mukana. Tämän todisteeksi otettakoon tuore Helsingin Sanomien pääkirjoitus joulukuun 5. päivältä 1917: ”Kun eduskunta viime marraskuun 15. päivänä julistautui korkeimman valtiovallan haltijaksi, merkitsi se ratkaisevaa askelta täydellistä itsenäisyyttämme kohti. Ne eiliset (4.12.) tärkeät tapaukset eduskunnassa hallituksen jäsenten läsnäollessa muodostavat johdonmukaisen jatkon tällä itsenäisyytemme toteuttamisen tiellä.” Mutta voi sanoa vielä enemmän, koska joulukuun neljäs ei tuonut mitään uutta eikä edes (vielä) muuttanut mitään, vaan korkein valta pysyi edelleen eduskunnalla. Joulukuun neljännen julistus oli toki selkeämpi ja näyttävämpi ja siten käyttökelpoisempi ulkomaihin nähden kuin unhoon jäänyt marraskuun viidennentoista päivän päätös. Mutta silloin Suomi tosiasiassa irrottautui Venäjästä ja sitä voi pitää asiallisesti itsenäisyyspäivänä. Näin teki aikoinaan prof. Väinö Voionmaa ja sittemmin vuosikymmenet Seppo Väisänen, mutta tänä syksynä on sangen moni kirjoittaja huomannut sen tosiasialliseksi itsenäisyyspäiväksi. Ja kun se oikeiston vastustaessa sitä sen eduskuntavaltaisuuden takia hyväksyttiin, niin kuultiin ”kättentaputuksia ja hyvä-huutoja eduskunnasta ja lehtereiltä”, mitä joulukuiset ratkaisuty eivät herättäneet.

Ja haparoinnille on luontevat syynsä, itsenäistymiselle ei ollut olemassa formulaa; kaikki piti löytää etsien ja hapuillen. Itsenäistyminen tapahtuu vain kerran, ja eteen tullutta tilaisuutta ei saa päästää käsistä.

On toimittava nopeasti. Puhemiehen mainitsemia maailmanhistoriallisia tapauksia piti käyttää hyväksi. Kun tieto bolshevikkikumouksesta tuli aamulla 7. päivä marraskuuta, niin puhemiehistöllä oli esitys jo saman päivän iltana ja eduskunta saattoi käsitellä sitä jo seuraavan päivän iltana.

 

Seppo Väisänen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Samoja miettinyt.
Marraskuun kumous oli sen verran ennakoitavissa, siitä spekuloitiin avoimesti, eikö ne vieläkään tehnyt sitä, vaikka luvattiin.. Kyllä Helsingissä nämä spekulatsioonit tunnettiin, siitä nopeus ja valmius.

Itsenäistymisen tosi hetki ajoittuu haarukkaan 15.11.1917 - 14.10.1920, siis valtalain ja Tarton rauhan janalla.

Jos huomioidaan aikalaisten reaktiot ja toiminta,niin voisin pitää osuvimpana itsenäistymisen määrähetkenä päivämäärää 8.1.1918.

Silloin nimittäin senaatin puheenjohtaja Svinhufvud antoi eduskunnalle ilmoituksen itsenäisyyden tunnustaneista ulkovalloista, ja sosialistinen puhemies Manner huudatti eduskunnalla kolmin kertaisen eläköönhuudon vapaalle Suomelle.

Ilman kansainvälistä tumnnustusta vallan haltuunotto ja itsenäisyysjulistus jäävät merkityksettömiksi:
Vasta riittävä määrä ulkovaltojen tunnustuksia sinetöi itsenäistymisen.

Paitsi että
Traditioilla on näissä asioissa valtava merkitys, ja siksi 6.12.

Toimituksen poiminnat